maanantai 30. heinäkuuta 2012

Day 5

Eilen en jaksanut kirjoittaa mitään, meni koko ilta lettuja syödessä. Luonnollisesti mielessä ei ollut tilaa muulle... :) Ihmeekseni pysyin eilenkin kaloreissa, vaikka söin kaikenlaisia herkkuja. Aamupalaksi (noin klo 14, hmm..) vedettiin 200g naudan pihvit bearnaisekastikkeella mieheen ja kylkeen ranskalaisia (ja muutama kurkunpala, omatunnon hiljentämiseksi). Siitä sainkin aimo kalorit, arviolta noin 600kcal. Mielestäni se ei ollut riittävästi, joten korjasin tilanteen syömällä kahdeksan palaa suklaata! Lisätään kaloreihin noin 260kcal. Kunnon aamupala, don't you think?

Siivoiltiin päivänmittaan vähän, jonka oletan kuluttaneen edes 1/10 pihviannoksen kaloreista... Eikös kunnon siivoaminen kuluta ihmisestä riippuen jotain 100 kcal/h? Jostain muistaisin näin lukeneeni. Oikeesti me vaan siirreltiin tavaroita oikeille paikoille, eikä pahemmin koskettu imuriin/moppiin/pölyhuiskuun/rättiin, joten sitä tuskin lasketaan kunnon siivoukseksi. :P

Illalla päätettiin lähteä J:n vanhemmille saunaan. Ennen sitä kuitenkin rykäistiin itsemme lenkille, tällä kertaa kävelylenkille. Tuplattiin kilometrit, kun ei kerran edetty juosten. Käveltiin tunti 17 minuuttia ja matkaa kertyi 5,8km. (Tässä saavutus, josta olen erityisen ylpeä.)
Päivän kokonaiskalorit kipusivat 1400kcal, josta lenkki kulutti n. 250kcal. Ihan tyytyväinen olen, mutta tänään mennään kevyemmällä linjalla.
Ja tuplalenkeillä. Sain meinaan mahtipontisen idean kävelyttää koiraa tunnin verran iltapäivällä ja illalla lähteä vielä puolen tunnin juoksulenkille. Huvittaa vähän jo valmiiksi, koska saan aina aamuisin tämmöisiä kuningasideoita. Mitä pidemmälle kohti iltapäivää mennään, sitä enemmän mietin, että mitä mä oikeen aamulla sekoilin. :D

Mutta anyways, yritän tässä työn lomassa kehitellä jonkin kivan päivityksen tälle päivälle.
Jos ei kuulu mitään niin a) oon uppoutunut työhön (epätodennäköisesti), b) en oo keksinyt mitään päivitettävää (todennäköisesti).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!