torstai 26. heinäkuuta 2012

Ensimmäinen päivitys - Day 1

Aloitan blogin kirjoittamisen ja virallisen kesäkuntoon 2013 projektin kertomalla eilisestä, virallisesta aloituspäivästä.

 

Eilen söin tahattomasti hieman normaalia kevyemmin. Aamulla join kupin kahvia lorauksella kermaa ja maitoa, yhdellä makeutusnapilla, kylkeen tavallinen karjalanpiirakka. Töissä oli lounaalla tarjolla aika erikoista ruokaa. Oli jonkinlainen leivitetty kalaleike (näytti hämärältä), otin sellaisen kun ei ollut vaihtoehtoja. En niin perusta leivitetystä/friteeratusta ruoasta työpaikan ruokalassa (mäkkisafka on tietty erikseen, ihan parasta!), mun mielestä kouluissa ja työpaikoilla pitäis panostaa terveelliseen ja suhteellisen vähärasvaiseen ruokaan. Varsinkin mun työpaikalla, kun lähes kaikilla on istumatyö, ei tee ollenkaan hyvää syödä yhtään ylimääräisiä kaloreita työpäivän aikana.

Rasvapommileikkeen lisäksi otin salaattia ilman salaatinkastiketta (oon onneks aikoja sitten totuttanu itteni olemaan ottamatta kastiketta), yhden pienen perunan (jäi syömättä, koska se maistui sellaselle ällöttävän makeelle) ja jälkkäriks oli hedelmäsalaattia, mihin sorruin ottamaan piiikkuriikkisen kermavaahtoa siihen päälle, vähän niinkun koristeeks. :P Kahvitunnilla join kupin kahvia maidolla ja makeutusnapilla, lisäksi yks cream cracker Ingmariinilla ja dominokeksi. Hillitsin himoni ottaa suklaakääretorttua.

Kotiin päästyäni vetäsin kaks jättisiivua seitsemän viljan leipää ja Ingmariinia päälle. Myöhemmin illalla söin kerrosjogurtin, raparperipaistoksen makusen. Siinä oli aika runsaasti kaloreita, mitä nyt vilkasin, 175g ja 170kcal... Törkeetä, mut oli se kyl hyvää. Myönnän vielä, et illalla kun mies (tuttavallisemmin J) söi kolme lihapiirakkaa (aatelkaa, se ei liho mihinkään, vaikka syö iltapalaksi kolme, siis kolme lihapiirakkaa!!!), niin yhdestä maistoin kaks kertaa ihan vähän.

Siinä päivän safkat. Noiden lisäksi jauhoin leuat louskuen koko päivän Jenkin uutta kuutiopurkkaa, tää omena-pomegranaten makuinen ei tosin oo mitään hirveen erikoista.
Tarkotus oli juoda myös runsaasti vettä, mut se olis ollu liian rankkaa muistaa tehdä.

Työssäni tosiaan istun tietokoneen vieressä silmät sikkurassa kahdeksan tuntia päivässä, joten liikunta olis aika todella tärkeä osa arkea. Eilen päätin jatkaa mun kuukausi sitten alkanutta (ja alkamispäivään loppunutta) harrastusta, juoksemista. Juoksin sellasen noin 3,5km peruslenkin, jonka normaalisti kävelen koiran kanssa. Tai ainakin pyrin kävelemään, viime viikkoina (vai kuukausina?) meidän koira on ottanut muutaman ylimääräisen kilon lanteille (niinkuin emäntäkin), kun ei oo päässy 15 minuuttia pidemmälle lenkille (lisäks tietty aamu - ja iltapissatukset).

Pähkinänkuori

Ruoat: leivitettyä kalaa, vähän salaattia, hedelmiä vähäisellä kermavaahdolla, cream cracker, dominokeksi, leipää 200g?, kaloripommijogurtti ja n. 15g lihapiirakkaa.

Liikunta: 45 min juoksulenkki (3,5km)
Huomenna jatkuu!


PS. Tässä meidän 2,5v koiraneiti. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!